Check it
20 vuotta menestystä yhdessä asiakkaiden kanssa
02.02.2011
Asiakas voi keskittyä omaan liiketoimintaansa on fraasi, joka on helppo sanoa ja kirjoittaa, mutta mikä vaatii paljon siltä, joka sen lupaa. Me olemme luvanneet ja lupaamme jatkossakin.
Secit Oy on alusta asti perustanut toimintansa sille, että tarkoituksenamme ja tehtävänämme on suunnitella, toteuttaa ja tukea asiakkaita palveleva IT-ympäristö, jotta asiakas voi keskittyä aidosti omaan liiketoimintaansa.
Vaikka teknologia kehittyy ja mahdollistaa esim. prosessien tehostamisen, on meidän kaikkien kuitenkin pidettävä mielessä se, että yritystoiminnan tärkein asia on oman liiketoimintastrategian noudattaminen. IT:n tehtävä on viimekädessä kuitenkin vain tukea ja tehostaa varsinaista toimintaa. Pinnalla ja julkisen keskustelun keskiössä olevan ”hypen” tahdissa ei kannata hyppiä.
IT-maailma on tarjonnut aina mielenkiintoisia asioita, joskus jopa haasteita. Tänään puhutaan pilvipalveluista, virtuaalisoinnista, tableteista, älypuhelimista jne. ei siis ihme, että yritysten IT-päättäjät joutuvat miettimään mitä pitäisi tehdä ja mihin investoinnit tulisi kohdistaa.
Secit Oy haluaa antaa iän tuoman kokemuksen asiakkaidensa käyttöön. Kokenut, osaava ja motivoitunut henkilöstömme tunnistaa asiakkaan yksilöllisen teknologiatarpeen, jolloin pystymme tarjoamaan asiakkaillemme juuri heille sopivan ratkaisukokonaisuuden, niin laitteiston, ohjelmiston kuin palveluiden osalta. Älä siis tyydy helppoon ja yksinkertaiseen, vaan vaadi parasta.
Asiakasreferenssit vahvistavat näkemystämme siitä, että aidosti asiakasta ajatteleva toimintamalli ja asiakkaan liiketoimintaa tukevat ratkaisut auttavat asiakasta nyt ja tulevaisuudessa. Pitkäaikaiset asiakassuhteet eivät ole syntyneet sattumalta, ne perustuvat molemmin puoliseen luottamukseen ja tietoon siitä, että kokemus ratkaisee.
Vuodet kuluvat – kokemus karttuu.
Menestystä ja malttia tulevissa teknologia-aallokoissa. Pinnalla pysyvät ne, jotka pitävät oman liiketoimintastrategiansa mielessä purjehtiessaan kohti uusia haasteita!
Ilkka Laanti
toimitusjohtaja
Kaikki uutiset
- 26.04.2012 Salcom Group Oy ja Wakaru Oy yhdistävät voimansa »
- 28.12.2011 Ole ensimmäisten joukossa - tutustu tulevaisuuden työskentelytapoihin »
- 01.12.2011 Secit muuttaa 9.12.11 Pitäjänmäelle »
- 11.10.2011 Toimitusjohtajan katsaus »
- 04.10.2011 Secit ja HP Networking - lunasta ilmainen lahjakortti vierailijaverkon kartoitukseen »
- 15.09.2011 Secit ja Salcom Group palvelut - yhdessä enemmän »
- 16.05.2011 Salcom Group ja Secit yhdistävät voimansa »
- 30.03.2011 Ensimmäinen kvartaali takana, 399 vielä edessä? »
- 11.03.2011 Muuta tapa, jolla tallennat, hallinnoit ja suojaat tietoa »
- 02.02.2011 20 vuotta menestystä yhdessä asiakkaiden kanssa »
- 13.01.2011 Varmuutta virtualisoinnilla »
- 17.12.2010 Rajoita tarpeetonta verkkoliikennettä sovelluspalomuurin avulla »
- 19.11.2010 Sähköpostin uusi aika - MS Exchange Server 2010 »
- 02.11.2010 Secit on uudistunut! »